Raportti Semiootikkojen Oscarin päivästä 22.11.2017 Tieteiden talolla Helsingissä. Teemana Onko kasvattaminen mahdollista?

joulukuu 4, 2017 23:49 | Kategoria(t): Toiminta | Jätä kommentti

Päivien teemaksi oli valittu ikuisesti ajankohtainen aihe eli kasvattaminen kaikissa muodoissaan semiotiikan kannalta. Muuan kansainvälisenkin semiotiikan uusi ala on ns. edusemiotics, jossa mm. oululainen tohtori ja yliopiston lehtori Eetu Pikkarainen on kunnostautunut. Hänelle myönnettiinkin siksi tänä vuonna ns. Oscarin palkinto kunnianosoituksena työstään tällä saralla.

Seuraavassa katsaus päivien puheisiin muistiinpanojeni perusteella.

Puheenjohtaja loi aluksi katsauksen kysymykseen semiotiikan koulukunnista eli voiko semiotiikkaa opettaa? Miten on semiotiikan opetus maailmassa? Koska se alkoi? Missä? Miten sille kävi? Miten kävi semiootikoille, jotka uskoivat koulutukseen? Uskallammeko kohdata tosiasiat? Kyllä, sillä olemme tiedemiehiä.

Ensiksi oli neroja, Saussure, Peirce jne., jotka joko opettivat tai eivät. Sitten tuli koulukuntia heidän ajatustensa innoittamana. Joistakin tuli ”ismejä”, mutta onnistuiko siirtyminen ”ismeistä” ”iikkoihin”, eli esim. strukturalismista ja formalismista semiotiikkaan. Koulukunta ja opetus jakautuivat eri tavoin eri oppineille. Lotman: koulukunta, mutta aluksi ei juuri opetusta; Sebeok: ei koulukuntaa eikä juuri opetusta; Greimas: sekä että. Eco: ei koulukuntaa, mutta opetusta kyllä; Derrida: koulukunta jossain määrin, mutta ei opetusta; Kristeva: ei koulukuntaa, opetusta kyllä; Foucault: ei koulukuntaa, ei opetusta; Barthes: ei koulukuntaa eikä opetusta. Opetuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä järjestelmällisiä kursseja osana korkeakoulun opetusohjelmaa.

Opetus alkoi jo 1970- ja 80-luvuilla, jolloin syntyi oppituoleja ja oppiaineita – pitkään semiotiikkaa ei pidetty lainkaan oppiaineena, vaan approachina. Yleensä oppituolitkin olivat nimeltään ensiksi jotain muuta, tai semiotiikkaa ja jotain muuta. Tätä jatkui, mutta harvoin semiotiikka integroitui täysin akateemiseen maailmaan, Näin kävi kuitenkin Pariisissa Greimasin aikana ja hänen jälkeensä jonkun aikaa, sekä Tartossa Lotmanin kuoleman jälkeen. Samoin Sofiassa New Bulgarian Universityssä ja monissa italialaisissa yliopistoissa. Latinalainen Amerikka oli ylpeä kvantiteetistaan, dekaani sanoi Buenos Airesissa jo 90-luvulla ohjaavansa satoja väitöksiä semiotiikasta. Semiotiikka kytkeytyi siellä myös kansalliseen identiteettiin.

Entä Suomi? Kaikki alkoi opiskelijoiden strukturalismikerhosta 70-luvun alussa. Siitä kehkeytyi Suomen semiotiikan seura 1979. Opetusta oli myös Jyväskylässä (Aatos Ojala) ja ehkä ensimmäinen varsinainen kurssi Helsingin yliopiston folkloristiikassa prof. Vilmos Voigtin toimesta. Säännöllinen opetus alkoi Helsingissä vuodesta 1984 alkaen. Semiotiikka sai medaijulkisuutta, joka sittemmin katosi. Imatran semiotiiikka alkoi 1986 ja vakiintui ISI:ksi 1988. Yritys luoda maailmanlaajuinen semiotiikan opetuksen systeemi Sebeokin mallin mukaan kuitenkin epöonnistui. Imatra otti ohjat käsiinsä ja siitä tuli IASS:n kilpailija. Mutta vuodesta 2004 vuoteen 2014 ne olivat molemmat saman henkilön johdossa. ISI tuki Baltian maiden semiotiikkaa runsaasti ja käynnisti biosemiotiikan ja lääketieteen semiotiikan, joka sitten jatkui erityisesti Tanskassa. EU:n varoin luotiin semiotiikan verkostoyliopisto, mukana 12 kotimaista korkeakoulua. ISI:tä ei kuitenkaan koskaan hyväksytty osaksi mitään korkeakoulua. Helsinkiin saatiin Imatran rahoilla määräaikainen professuuri ja jo sitä ennen semiotiikan opintokokonaisuus. Siihen ei kuitenkaan suhtauduttu suopeasti. Viimeinen yritys oli luoda SEMKNOW, paneurooppalainen semiotiikan tohtorikoulu Lapin yliopiston aloitteesta ja EU:n rahoittamana. Mutta kun koulu oli valmis, vetäytyi Lapin yliopisto siitä. Ministeriö lopetti ISI:n tukemisen, samoin Imatran kaupunki, jolloin ISI siirrettiin Liettuaan, Kaunasin teknologiseen yliopistoon.

Mitä semiotiikasta jäi jäljelle Suomeen? Semiotiikan Seura, aikakauslehti Synteesi (ilm. vuodesta 1982) ja Acta semiotica fennica, kansainvälinen julkaisusarja. Mediaa semiotiikka ei enää kiinnostanut. Semiotiikan ns. Oscarin päivän tapahtumaa ei hyväksytty edes Helsingin sanomien menovinkkeihin. Tällä hetkellä em. toimintoja ylläpitää kaksi vuotta sitten perustettu Kulttuuriperintöjen akatemia, joka toimii Suomessa ja Kreikassa, ja järjesti avajaisseminaarin lokakuussa 2017 Syroksen saarella ja Ateenan Suomi-Instituutissa.

Tuukka Brunila puhui Sokrateesta opettajana. Sokrates erotti tiedon mielipiteestä. Tieto oli pysyvää ja varmaa, mielipide epävarmaa ja ailahtelevaa; oikea mielipide osui oikeaan, mutta sitä ei vielä tiedetä todeksi. Tie Larissaan: vain Larissaan mennyt voi tietää miten sinne mennään. Didoges Anytos pitää sofisteja haluttomina opettamaan hyvettä. Hän ei ole käynyt sofistien opissa. Tietoa ei voi siirtää toiseen ihmiseen vaan toisen on nähtävä itse asian olevan niin. Ei voi kuvitella opettavansa toista esim. ratsastamaan. Geometrian alalla Sokrates esiintyi opettajana. Poika sai eteensä tehtävän, kun Sokrates esitti kysymyksen, poika vastasi oikein. Dialogin olemus on siinä, että koska toiselle ei voi yksisuuntaisesti siirtää tietoa, on pyrittävä saamaan toinen näkemään se omin voimin. Voi johdattaa tiellä kohti totuutta tai saada ymmärtämään käsityksen epätotuuden.

Altti Kuusamo kysyi, miten opetan semiotiikkaa kuvien avulla. On vaikeaa hahmottaa yksinkertaisia asioita kuvista. Kuva Palazzo Venetsiasta korostaa eroa pinjojen ja kuusien välillä. Joulun merkit ovat pohjoisia. Ilmeinen onkin vaikeaa. Dikotomioita ei voi karsia – mutta niitä ei tarvitse polarisoida. Mihinkään kuvaan ei ole kirjoitettu, miten sitä luetaan. Kuvatekstit harvoin kertovat, miten kuvaa tulee lukea. Côte d’Azurin mainoksessa osaamme lukea mainoskuvaa automaattisesti. Karttakuva vs. maiseman mimesis. Hiihtäjä laskee siinä suoraan hotelliin. Ihmisellä on yksinkertaisilta näyttävien ilmiöiden monimutkainen lukukoodi (ja päinvastoin, voisi kommentoida). Monimutkainen nähdään yksinkertaisena. Kyseessä on mallintaminen eli aiempi malli piiloutuu uuteen kuvaan. Semiotiikan mukaan luovuus on vähäistä kuvataiteen historiassa. Luovuuden puutteen havaitseminen vaatii luovuutta. Rintakuva museossa ei ole irtileikattu pää, lapsikin tajuaa sen. Norman Rockwellin maalauksessa taiteentutija katsoo abstraktia ekspressionistista maalausta. Siinä on kaksi eri representaatiota. Vaihdetaan kategorioita katsomisessa (ja kuulemisessa!). Semiotiikka EI kuvaa, miten kuva esittää jotain, vaan miten merkkijärjestelmiä siinä toimii. Le Brun loi tunteiden typologian kasvoissa. On olemassa materiaalin koodien historiaa. Christo paketoi maisemia eli suorittaa reaalisen maiseman manipulaatiota. Vrt. kiinalainen maisema San Marinosta.

Eetu Pikkarainen pohti kysymystä Miten kasvatus on mahdollista. Ylipäätään se on yritys aiheuttaa ihmisen toimintaan suhteellisen pysyviä muutoksia. Miten ihmisen toimintaan voi vaikuttaa? Toiminnan ja ympäristön suhteesta on kolme mallia: 1. subjekti ja ympäristö ovat vuorovaikutuksessa eli ympäristö aiheuttaa behavioristisesti jotain, 2. Plan -operate malli, ja 3. kehämäinen kaksisuuntainen malli (Fichte, Uexküll). Greimas toi semiotiikkaan kompetenssin käsitteen. Toimiminen edellyttää kompetenssin muutosta eli oppimista. K = subjektilla ominaisuus, joka mahdollistaa toiminnan, K ei ole havaittavissa suoraan, vaan vain toiminnassa. Subjektin itsesäilytys eli homeostaasi oleellista. Toiminta palautuu kehään, jossa tavoitteen ja kohteen väliin sijoittuu input ja output. Siihen liittyy myös häiriö. Habituaatio on sisäisen toiminnan muuttumista. Modaalinen oppiminen tarkoittaa modaliteettien dynamiikkaa. Haluta, voida, täytyä, tietää. Kyseessä on eksistentiaali-semioottisesti Moin muokkaaminen Soiksi.

Sari Helkala-Koiviston teesinä oli, että lapsella on sata kieltä. Hän tarkasteli Taiteen ja kopernikaanisen ’kuperkeikan’ välttämättömyyttä todellisten merkitysten kasvattajana. Lapsella on siis monta kieltä, mutta 99% niistä ryövätään jo koulussa. Lasta käsketään käyttämään päätä eikä ruumista. Kopernikaanisen kuperkeikan välttämättömyys. Antiikin juuret ja niihin paluu, Montessorin lapsen oppimisvälineet. Piaget oleellinen, yleinen vapauden filosofia antroposofiassa. Eurytmia ja elämän voima. Vaihtoehtoinen kasvatus alkoi jo varhain Saksassa, tunnettu oli Langbehnin teos Rembrandt als Erzieher vuodelta 1894.

Eila Tarasti. Helvin oppivuodet on otsake sille, miten naissäveltäjä Helvi Leiviskä opiskeli, ja kävi koulujaan Suomessa ja Wienissä. Voiko sävellystä opiskella? Hän ihastui opettajiinsa kuten Erkki Melartiniin ja saattaa olla, että olennaista oppimisessa onkin esikuvan matkiminen. Einojuhani Rautavaara sanoi, että jos halutaan säveltäjää, on parasta järjestää hänelle vaikeuksia nuorena. Eila Tarastin työn pohjana oli hänen vastikään ilmestynyt laaja monografiansa ”Nouse, ole kirkas” : Helvi Leiviskän elämä ja teokset (620 s.).

Aleksi Haukka tarkasteli Miguel Unamunoa, espanjalaista filosofia, joka eli 1864-1936. Hän julkaisi romaanin nimeltä Amor y pedagogia, joka oli pedagogis-humoristinen yritys. Prologi on leikkisä, hän kutsuu teostaan valitettavaksi erehdykseksi. Hän pohtii deduktiivista avioliittoa, mutta toteaa, että on olemassa induktiivinen avioliitto rakastumisessa. La pedagogia no es tan facil como crean muchos. Hän esittää romaanissa pedagogisen suunnitelman, joka epäonnistuu. Kirjailijan nimihenkilön tytär kuolee ja päähenkilö ajautuu itsemurhan partaalle. Haukka sovelsi Unamunoon kommunikaatiomallia, jossa nero on keskipisteessä subjektina, lähettäjänä on sosio-pedagogia ja vastaanottaja on ihmiskunta.

Irma Sorvali puhui dialogin kasvattavasta vaikutuksesta alkaen Sokratesta Platonin Triton-dialogissa. Hän huomautti, että Platonin dialogit oli tarkoitettu esitettäviksi, mitä on tutkinut mm. Holger Thesleff. Tritonissa teemana on Sokrateen mahdollinen pako kuolemantuomiota odottaessaan. Triton tulee vankilaan hakemaan Sokratesta, mutta hän kieltäytyy. Sokrates haluaa kunnioittaa lakeja, hänen daimoninsa, sisäinen äänensä sanoo niin. Sokraattinen metodi antaa vastakkaisten mielipiteiden törmätä yhteen. Raimo Silkelä on tarkastellut kohtaamisen ainutkertaisuutta. Platon toimii Sokrateen puhetorvena.

Pertti Ahonen kysyi, voivatko poliitikot eli me kaikki oppia historiasta? Mikä on poliittista? Se on D.G.I Pocockin mukaan dealing with the contingent event. Kontingentti: niin tai näin. Macchiavellin Fortuna luo mahdolisuuksia, joita voi käyttää hyväksi vain se, jolla on käytön vaatima virtuus. Polittiikka on kielenkäyttöä. Aristoteleen retoriikkaa soveltaen politiikka 1) ei ole oikeuspuheen retoriikkaa 2) ei ole ylistyspuheen retoriikka 3) vaan dedusoivaa eli puntaroivaa retoriikkaa, ehdotusten suhteen. Max Weberin mukaan jokainen oli Gelegenheits-poliitikko.

Mutta keitä ovat poliitikot? Suuri osa poliittista päätöksentekoa on hallinnoimista ja teknistä operointia. Voivatko poliitikot oppia historiasta? Taustalla on kristillinen perinne, charity, Kristuksen tie, sitten tapahtui kristinuskon ja antiikin yhteentörmäys. Keskiajalla oli ns. Fürstenspiegel eli hallitsijan ohjenuora. Machiavellin Il Principe koostui valtiollisista mietelmistä. Mitä voi oppia historiasta tulematta ammattihistorioitsijaksi? Historian kirjoituksella on aina ideologinen sisältö, historia on sitä, mitä tapahtui ts. tutkimuskertomus siitä mitä tapahtui.

Timo Honkela esitteli rauhankonettaan. Yleensä ajatellaan, että digitaalisessa ihmistieteessä inhimillinen näkökulma redusoidaan. Digitaalinen systeemi on kuitenkin puutteellinen ilman ihmisen toimintaa, sillä maailma on monimutkainen. Mikä on siis rauhankone? Jos sisään pannaan ’inputtina’ kysymys, tuleeko ratkaisu ’outputtina’? Onko digitaalisuus uhka vai mahdollisuus?

Markus Hilander oli juuri väitellyt tutkimuksellaan maantieteen opettamisesta. Maantieteessä paikka merkitsee jotakin jollekin. Semiotiikassa merkki edustaa jotain jollekin. Geomedia käsittelee paikkaa ym. eri aineistojen käyttöä. Hilander oli tehnyt koululuokissa testejä pyytäen oppilaita kuvaamaan paikkoja mielikuvien mukaan. Varsinainen tutkimus ja aineiston tuottaminen oppiaineen tarpeisiin välittyy geomedian kautta. Oppiaine on tosin katoamassa ja tilalle on tullut ns ’ilmiölähtöinen’ opetus ja tutkimus — se säteilee vaikutustaan kouluista myös korkeakouluihin. Kysyin tilaisuuden jälkeen Hilanderilta, miten termi ilmiölähtöinen ilmaistaan englanniksi, mihin hän vastasi: ”En itseasiassa tiedä, miten ilmiölähtöisyys/ilmiöpohjainen oppiminen kääntyy englanniksi. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) kirjoitetaan suomeksi ”monialaisista oppimiskokonaisuuksista” ja lukion opetussuunnitelman perusteissa (2015) puolestaan puhutaan ”teemaopinnoista”. Ensimmäisen opetushallitus kääntää englanniksi näin: ”multidisciplinary learning module”. Eräästä gradusta (2013) löysin seuraavat käännökset: phenomenon-based learning, phenomena-based learning, phenomenon based approach ja learning as phenomenon.

Oscarin päivän viimeisen puheen piti tri Mikko Toivanen. Hän pohti musiikissa sovittamisen ongelmaa, koska on soveltanut semiotiikkaa tuoreessa, aivan pian ilmestyvässä oppikirjassaan, jossa neuvotaan, miten tehdään sovituksia big band -yhtyeille. Hänen mielestään dialogisuus on jo valunut itse musiikin rakenteisiin. Symmetriset rakenteet + pyrkimys horjuttaa näitä rakenteita. Jazz-kielen ja rytmin binaariset perusteet ovat ilmeisiä. Perustilanne kuuluu. Why and How is Who arranging What to Whom and With What Effect? (Richard Middleton). Big band -melodiat voidaan tyypitellä kategorioihin: vikkelä, laulava, iskevä, juhlava ja värikäs.

Oscarin päivä päättyi illalliseen ravintola Zinnkellerissä.

— Eero Tarasti, puheenjohtaja

Mainokset

Oscarin päivän ohjelma 2017

marraskuu 16, 2017 21:43 | Kategoria(t): Toiminta | Jätä kommentti

Tieteiden talo, sali 104, keskiviikkona 22.11.2017, klo 9.00-15.30. Tilaisuuden järjestää Suomen Semiotiikan Seura. Otsake kunnioittaa suomalaisen semiootikon Oscar Parlandin (1912-1997) muistoa.

18. Oscarin päivän esitelmät liittyvät kasvatuksen ja kasvattamisen aihepiiriin.  Nyt kysymme, ”Onko kasvattaminen mahdollista?”
.
J. J. Rousseau opetti, että kaikki on hyvää luonnossa,
mutta turmeltuu ihmisten käsissä.
Kreikkalaiset tosin uskoivat paideiassaan,
että ihminen on oppivainen olento.
Onko kasvatusta olemassa taiteen alalla?
Tietokoneohjelmat, edistystä?

9.00-9.30     Eero Tarasti (Helsingin yliopisto), Suomen Semiotiikan Seuran puheenjohtaja: ”Semiotiikan koulukunnat eli voiko semiotiikkaa opettaa”

9.30-10.00   Altti Kuusamo (Turun yliopisto): ”Miten opetan semiotiikkaa kuvien kautta Mitä kuvat opettavat Vai opettavatko ne sittenkään”

10.00-10.20 Tuukka Brunila (Helsingin yliopisto): ”Sokrates opettajana”

10.20-10.40 Eetu Pikkarainen (Oulun yliopisto): ”Miten kasvatus on mahdollista”

10.40-11.00 Kahvitauko

11.00-11.20 Sari Helkala-Koivisto (Helsingin yliopisto): ”’Lapsella on sata kieltä’ – Taiteen ja ’kopernikaanisen kuperkeikan’ välttämättömyys todellisten merkitysten kasvattajana”

11.20-11.40 Eila Tarasti (Helsingin yliopisto): ”Helvin oppivuodet – miten Helvi Leiviskästä tuli (nais-)säveltäjä”

11.40-12.00 Aleksi Haukka (Helsingin yliopisto): ”Kasvatuksen filosofiaa tragedian muodossa: Unamunon Rakkaus ja pedagogia

12.00-12.20 Irma Sorvali (Oulun yliopisto): ”Dialogin kasvattavasta vaikutuksesta”

12.20-13.30 Lounas

13.30-13.50 Pertti Ahonen (Helsingin yliopisto): ”Voivatko poliitikot – me kaikki – oppia historiasta”

13.50-14.10 Timo Honkela (Helsingin yliopisto): ”Rauhankone-teema”

14.30-14.50 Markus Hilander (Helsingin yliopisto): ”Semiotiikka kuvien maantieteellisen tulkinnan mahdollisuutena”

14.50-15.10 Samuli Salmi (Helsingin yliopisto): ”Platonin hevosvaljakkoa ajamassa: WIlliam Oslerin ajatuksia lääketieteellisestä koulutuksesta”

15.10-15.30 Mikko Toivanen (Kuopion Konservatorio): ”Ideat stemmoiksi – Big band sovituksen opas semiotiikan avulla”

Semiotiikan Oscarin päivä 2017

marraskuu 3, 2017 23:37 | Kategoria(t): Toiminta | Jätä kommentti

Aika: keskiviikkona 22.11.2017, klo 9.00 -15.30
Paikka: Tieteiden talo, sali 104, osoite: Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki

18. Oscarin päivän esitelmät liittyvät kasvatuksen ja kasvattamisen aihepiiriin.  Nyt kysymme, ”Onko kasvattaminen mahdollista?”

J. J. Rousseau opetti, että kaikki on hyvää luonnossa,
mutta turmeltuu ihmisten käsissä.
Kreikkalaiset tosin uskoivat paideiassaan,
että ihminen on oppivainen olento.
Onko kasvatusta olemassa taiteen alalla?
Tietokoneohjelmat, edistystä?

Tilaisuuden alustava abstrakti on kokonaisuudessaan luettavissa syyskuun jäsentiedotteessa (s.2).  

Olemme pyynnöstä jatkaneet jäsentiedotteeseen merkittyä ilmoittautumisaikaa tiistaihin 7.11.2017 saakka. Jäsenet, jotka haluavat puhua tilaisuudessa teemaan liittyvästä aiheesta, voivat ilmoittautua lähettämällä esityksensä otsikon ja puolen sivun tiivistelmän seuran sihteerille Sari Helkala-Koivistolle ja Synteesi-vastaava Paul Forsellille (paul.forsell@helsinki.fi).

Tervetuloa!
Ystävällisin terveisin

Sari Helkala-Koivisto, seuran sihteeri
helkalakoivistosari@gmail.com

Seuraava sivu »

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: