Report on the opening seminar of the Academy of Cultural Heritages, on 2-9 Oct., 2017, Syros (Hermiopolis) and Athens, Finnish Institute, Greece

joulukuu 16, 2017 19:13 | Kategoria(t): Toiminta | Jätä kommentti

The seminar was divided into two parts due to the availability of facilities at the Municipality of Hermiopolis, particularly its Culture Centre and Apollo Theater. A year ago our delegation had already visited Syros, met Mayor George Marangos and seen the places. The hotel Syrou Melathron was found as a most appropriate one and the Apollo theatre, a miniature copy of Milano’s La Scala, a fascinating place for music and other performances.

To get to Syros is easy via Athens, there are flights from many European cities which reach the capital so that all can get to the ferry boat leaving 7 p.m. and arriving at 10.30. p.m. The ferry is huge and convenient.

On Tuesday Oct. 3rd the seminar started at Ritsos hall of the Municipality, which is well provided with technology and a grand piano. The chair of the congress told about the background of the Academy, its activities so far, future plans and then about theoretical issues dealing with its research. He dealt with Greek philosophical sources in existential semiotics. The theme of the whole event was the “Greek miracle”, which meant Plato’s dialogues as the first effort in the history of mankind to discuss fundamental problems of human existence without a preestablished declarative goal by some divine authority. In what follows I give general lines of each speech in the seminar based upon my memory and notes during the seminar.

First, papers from the Finnish delegation of students and postdoc scholars from Helsinki University were heard. Sari Helkala-Koivisto spoke about autism as a non-existence introducing listeners to the semiotics of the disabled. This evoked strongly non-verbal signification. Her authorities are the Italian therapeuts and semioticians Stefania Guerra Lisi and Gino Stefani. Semiotics of disability leads us to the intra-zemic area, disability is a sign of diversity, it is a particular sense making. Basis of the human communication is in the non-linguistic continuous interaction. She argued, tht people exist behind the words. Existence is hidden under spoken words, where one is hiding his soul (Bene vixit quid bene latuit). Socrates thought of a dialogue as the basis in creating oneself and one’s surrounding culture. What is involved is reciprocal communal uncertainty. Communication is ability to be in dialogue with the one’s individual human self, it is continuous interaction and auto-communication. Autism has its own cultural reality: world of timeless space signified by non-signs. Autistic sign represents empirical transcendence.

Aleksi Haukka, doctoral student from Helsinki University, gave an existential semiotic analysis of the Spanish composer Fernando Sor. He had four parts in his speech: aesthetics and semiotics, existential semiotics, Fernando Sor and his music. Dahlhaus has said that anyone who asks about biographic reality is fallen into triviality. Yet, in the case of Sor one may distinguish M1= talent, vivacity, M2= musician, S2= soldier and S1 Values.

Tuukka Brunila, from Theoretical philosophy at Helsinki University, spoke about the notion of aporia and Socrates’ irony. Brunila noted that Socrates describes himself as someone who causes aporia. He gives his experiment of teaching geometry in Menon; a young slave is taught. The boy answers wrongly. Socrates makes him realize he is wrong. He does not know answers and he also realizes it. Irony lives between intention and meaning. What is said by a sentence is different from what a speaker is trying to say. Aristotle’s Nicomachean ethics discusses what appears to be good and what is desired to be good, i.e. opinion about the good. Socrates shows that what Meno says a virtue is, is not what he intends to say. So intention differs from meaning. People mean different than what he/she intends to say, Thrasymakhos states. Socrates’ irony means not what he says. Tragedy is when aporia disappears. It is impossible to know what you mean. Learning the truth is the same as aporia. Yet, aporia is beneficial. It benefits to know that one is ignorant of something.

Kim Keskiivari, likewise from philosophy at Helsinki University, dealt with transcendental acts in existential semiotics and their ethical implication for cultural heritages. He launched the Heideggerian idea of subject and Dasein, with its modalities of ‘can’, ‘must’ and ‘know’. Metamodalities were introduced as transcendental acts. What is going on with metamodalities, in terms of negation and affirmation? How can we understand cultural acts? Presence/absence is essential here. In Kierkegaard they are particularly relevant. There is contradiction between them like in the life of a Hegelian speculant who has built a huge palace of his system but lives himself in the side of it at a dog’s hut.

Thereafter, appeared the Greek delegation from Western Macedonian University, Florina. Professor Ifigeneia Vamvakidou introduced her team and defined how they understood the cultural heritage as material and immaterial culture. Cultural heritage is a tradition which still has a historical importance. Her doctoral student Tatiana Altini dealt with the Greek artist Vlassis Kaniaris and his installations during the Greek post-dictatorship period. She referred to his output in the 1950s and 1960s. He found her sources in theories by R. Williams’s Culture and Society 1958, Richard Hoggart, Edward Palmer, Thompson: The Making of the English working class, Jacques Derrida and Stuart Hallman as well as John Fiske. Kaniaris’s installations were in postdictatorship period icons of resistance, sign of human creativity. Whereas Evangelia Svirou spoke about Elias Vyzantis (1910-1980) and his contribution to local history. Her approach was a kind of micro-history and local history : events, proximities, subjects and changes. Names of places were almost Proustian in Florina. Elia Vysantis made signs in painting and inscriptions in stones.

Lazaros Papoutsis, doctoral student of semiotics of cultural practices at Aristotle University in Thessaloniki, is preparing a semiotic study of the origins and later development of Greek Olympic games. His analysis covered a long history of the event as well as its roots in the Greek philosophy of corporeality. Now Lazaros spoke about Olympic Games opening ceremonies, Athens 2004 vs London, 2012 and the semiotics of the Olympic Spirit.

“Olympic games are optimal portrayal of culture and cultural heritages, while promoting the values and traditions each hosting country represents. In this case, one may note Athens as capital of the Hellenic Democracy and London as Britain’s megalopolis.” Papoutsis focused on the semantic meanings of the ancient Greek spirit’s messages and symbolisms and on the semiotics structures, connotations and denotations of the industrialist representation of Western civilization through London’s Olympic manifestation. Through these multimodal ceremonies, he noticed the traditional historic model being incorporated by the official “senders’. Especially in the Greek case, the whole of the Greek history was represented in a linear fashion. Yet, the main goal is to find: a) the dominant visual images of Greece and G. Britain, b) the codes of these images, c) their symbolic meaning and d) their connotations and correlations with modern-day Greece and G.Britain. Papoutsis based his study on sociosemiotic methodology, which scrutinizes the texts as an integral part of a material and sociopolitical context. He observed the Olympics as a vehicle for promoting values as well athletic identities and social practices.

In the evening some participants gave a matinee concert at Apollo theater, open also for local people and tourists in the island. There Eila Tarasti told about the Finnish woman composer and symphonist Helvi Leiviskä; she has just published an extensive biography on her life and work (in Finnish, publications of the Academy of Cultural Heritages). She played also Sonatina by Helvi Leiviskä for piano, and three miniatures by the Finnish composer Carl Hirn. Then Daniel Röhe from Brazil performed by clarinet choros tunes from Rio de Janeiro. Aleksi Haukka played by guitar Heitor Villa-Lobos and Sor, and Eero Tarasti gave by piano some Villa-Lobos pieces: Prelude of Bachianas brasileiras n o. 4, Valsa da dor and Choros no. 5.

On Wednesday, Oct 4, the seminar continued in the morning by the speech of Daniel Röhe from the University of Brasilia; his field were psychonanalysis, psychotherapy and musicology. He dealt with myth of Oedipus pro viding it with intangible and tangible meanings i.e. movement from S1 to M1 in the existential semiotics, to which he largely referred. He also mentioned Medar Boss’s visit to Totenauberg at Heidegger in 1949, and Heidegeger’s stay in Zürich. He mentioned his Brazilian mentor Francesco Martins and his remarkable output. Dasein is contact with other. He said that Tarasti expands Dasein to Others and objects. Must-be and can-be refer to Robert Musil. He quoted Avicenna’s notion of cure. Röhe tried to use the zemic model for clinical implication and psychopathology. Thus he dealt with thymopathies, i.e. thymos = mood and pathos = disturbance of the thymic level. So melancholy represents an isolation i.e. gap between Moi and Soi. There S2 is missing in the zemic movement from M1 to S1.

Neuroses again stem from neuros + osis; like phobia from phobos, hysteria i.e. obsession, neurosis. The symptoms that appear are suppressed to hide the real kern of the disease. When all is fine, we are not aware of ourselves. Perversions are the negation of neurosis (Freud); pleasure of its use (sadism, masochism, fetichism, sadomasochisms) stems from denying the Soi. According to Heidegger the duty is an exemplary assertion.

Dimash (Dinmukhammed) Suleimen from Kazak National University of Al-Farabi, Almaty, being granted for doctoral studies at University of Helsinki, dealt with axiologies and epistemic foundations of Kazak culture. He introduced recent reforms of Kazak culture like the change of writing from Kyrilic alphabets to Latin. He also dealt with present popular culture in Kazakstan in the form of the singer Dimash, extremely popular in China, where he represents the close contact between these countries.

For the lunch the seminar moved to Kini village’s beautiful beaches, continued its discussion on the smooth waves ot the Aegean sea and during the lunch time. In the afternoon, the congress travelled by ferry boat to Athens, admiring at the deck the fabulous landscapes and a sunset on the Greek islands and Eastern coast.

Thursday, Oct 5, the seminar started in Athens at Finnish Institute. It was opened and wished welcome by the Finnish Embassaor Juha Pyykkö.

The first speech was given by the remarkable Greek semiotician, professor of urban planning and architecture from the Aristotelian University of Thessaloniki, Alexandros Lagopoulos. He spoke about ancient Greek semiotic system of urban space. The basic myth of it is the labyrinth of Minotaurus and Theseus. The same pattern was found in coins, walls and plague of Knossos in 1200 B.C. like also in the shield of Achilles, Omphalos. It represented with its circles Dance, sleep, earth, sun, moon and stars. It created harmonic sounds of Zethos; Amfion had seven gates to heaven and seven tones. Serpent was the symbol of the sky and earth or Eos. Spartoi kill each other, so serpent must be led in order to found a city on the slope of Ethna. Killing of dragon in order to found a cityi.e. make chaos disappear. Lagopoulos presented dichotomies under titles of Hestia and Hermes: female/male, dark/light, immodest/modest, permanent/ transcending, fixation/ dynamic, internal space/external space. So the center of the world was created. The omphalos of Delphoi. Anaximander drew the world map where Delfoi was the center. Pythagorean philosophy introduced primordial elements of earth, water, fire, sky which were represented by numbers, the ideal number being 10: 1,2,3,4. Greeks created the ideal city or city-state, Akropolis as its center surrounded by sacred sphere and sphere of artisans. Number series 8,4,2,1,3,9,27 had its meaning. Furthermore, Plato had the idea of Atlantis. What was the impact of the Greek system upon the human mind? It created three classes: cosmic harmony, cosmic semantics and hegemoniac ideology. The Greek system, to Lagopoulous’ mind, was analogous to later semiotic theories such as by Lotman and Greimas.

After Lagopoulos, we heard another speech on Greek Architectural theory and heritage by Dr Nikolaos-Ion Terzoglou from Athens. He dealt with the idea of a monument. What is historical monument, is not a natural fact. History and memory are linked. Ruins of a Roman theater: John Ruskin wrote his classical study: Lamp of Memory and Seven lamps of architecture. Painting an Ancient Rome as a palimpsest in 1762. The Parthenon in 676. Monument is not an object, – just as John Deely said: sign is not a thing. Historical monuments are unintentional. Monument is subject. Let us recall Alois Riegel. Ideal reconstruction of Athens. Antiquity was seen as utopia. Collingwood had the idea of history. J. Schlobach presented the Zyklentheorie. The concept of monument was elaborated by Max Weber, as an ideal type: 1) as a concrete object, having individual curiosity and pleasure, an aesthetic reception of the remnants of the past, 2) abstract, general field, as public knowledge. Of this one can only say that art works are not done in order to be signs of the past.

Prof. Altti Kuusamo talked about the powerful continuity of Images: Tykhe (fortuna)c and Nike (Victoria) in the European Visual Scene, from the A ncient Greece to the Present Day.

Prof. Demetre Yannou is a musicologist and for a long time chair of music at Aristotle University of Thessaloniki, one of the creators of Erasmus network of many a musicological institute in the Europe. He spoke about music in the ancient Greece. Greek arithmetics calculated intervals, numerical identities of tones based on numbers 1 and 3, and helping then tuning and leading in Bysant to invemtion of organ. The great question is to which extent the impact of tragedy depended on music. The exact pitch cannot be defined. Note Nietzsche’s later theory of Apollonian and Dionysian art.

Dr Samuli Salmi, from Helsinki University, philosophy and medicine, went back to the origins of Greek medicine. It was understood as paideia, and central role was played by Pythagorean school and some other precursors of Plato like the Sicilian school. Herakleitos said that nature loves to hide. There was impulse of natural philosophy; Except the blind forces in nature, nothing moves in the world. A rational system separated the medicine from superstition. The illnesses inventoried were epilepsy, apoplexy, dilusion, madness and impotence. Ionian rationalism taught that human beings are made of same substance as cosmos, physis leads to general or practical physical constitution of reality of a patient. Pythagor and Alcacon of Croton exercised their influence on Hippocrates school. Health consists of a state of balance. The idea of order was based upon the distinction limit/unlimited. So can we ask what is illness? Disturbance. Of What? So what is normal? We can speak of endosigns of illness. Diagnostic inference is central. Diagnosis is not only proof of knowledge but test of meaning. The worst the physician is the most ‘logical’ in his therapy. Ludwig Fleck 1896-1961 was pioneer of fuzzy logics in medicine. Medical diagnoses are not result of logical thinking. Symptoms are vague and indeterminate. Medical doctor leans on the intuition in diagnosis.

In lunch, I spoke with Lagopoous and Yannou about Thomas Sebeok and his role in semiotics, as well as of his many visits to Greece.

After lunch Dr Karin Boklund started by telling about ancient Greek cultural heritage in the European literature. How ancient cultural heritage is understood and received was her main question. Physical artifacts and intangible attitudes of a group that are inherited, are maintained in the present and bestowed for the benefit of future. What to preserve from the past? Impact of Greek culture on Roman was enormous. Aeneas, future founder of Rome, Ancient Greeks are Roman pagan culture, like the gold of Egyptiann. Pagan gods were reinterpreted as planets. The story of Troya was told. Form of beauty was discussed by Plotinos whose cosmology tells that body must transcend and find its origins. Absolute beauty was herited by Petrarca, and neoplatonian love was again applied. In France emerged the neoclassical drama. Language was embellished. In the painting from 1787 Death of Socrates the ancients are differently dressed than others. Lord Byron 1788-1824 visited Greece; John Keats wrote an ode for Greek 1819. Beauty is truth, griechische Heiterkeit. One may study le retour aux mythes grecques in France in the 1920s. Neoclassical psychology? Plato was portrayed as a contemporary man. Why mythological form was needed?

After Boklund-lagopoulos we stayed in literature since professor Pirjo Kukkonen spoke about the Finnish-Swedish writer Göran Schildt (1917-2009) and his Odysseia with the boat Daphne in the Mediterranean in 1948-1984. Odysseus’ ship is a metaphor of a journey to the mythical life and the unknown. Gods are present there: Hermes, Poseidon, Athena; Circe and Cyclops are symbols of foreign shortcomings. Combination of human and divine is present there. Why sailing? Water is a vital necessity. Whole Greek miracle lays on the Homeric ground. Goethe’s Italian journey, thalatta experience by Emil Zilliacs who had made a pilgrimage to Hellas in 1923. Just to learn about ‘myself’, as he said. Schildt also travelled in Italy in steps of Goethe with Finnish philosopher Georg Henrik v. Wright. He wrote about André Gide and Alvar Aalto. European culture has its roots in the mediterranean countries; Culture is an existential question to Schildt.

Dr Ivo Velinov from Bulgaria, New Bulgarian University in Sofia, had a speech about Plato’s Republic, shaping cultural heritage in parallel worlds. He had three parts: meaning of ideals, the contemporary, notion of ideals and the place of ideals (dramatis personae). Plalto’s Book III, Republic: what an ideal is cultural heritage? The best in culture i.e. those which are held best, which fulfill aim, they constitute excellent situation and characteristic person. Paideia leads to education. John Ruskin spoke about it in his Sesam and Lilies. There are different meanings. First, practical one i.e. subject is based on schooling, virtues, i.e. European values. The Greek idea of paideia was carried by aristocratic class. Culture and youth are ‘molded’ to the ideals, beautiful and good, kalos, and agathos. Ideal is a transcendental notion. Moi is ‘molded’ into demands of ‘Soi’ we could say.

Svetlana and Markku Toivakka from Helsinki, brought then to the seminar their experience in the architecture of renovating and revising an old vicary house in Finland as an effort to preserve its inherent cultural values.

Kalliope Stiga, musicology doctor from Athens introduced her expertise in the studies of the Greek iconic composer, Mikis Theodorakis. The theory of Theodorakis was formed in 1941-43. He accepted Christianity and Marxism and became exponent of social justice. Behind him was another idol Costis Palamas (1859-1944), who had the ideae of a rhythmic walking, rhythm that governed the universe. 1960 he was in Athens and became music composer. It was time of social unrest, he promoted music for the masses and became marxist and leninist and generator of mass culture. He wanted to found modern Greek popular music and modern Greek poetry as the mirror of people and art. Poetry/Melos corresponded to Byzantine /demotic distinction. He wrote the Song of the Dead Brother in 1960-63. Civil war, Zorbas the Greek appeared in 1964. Then started the utopian project of Thedorakis. Canto Olympico is from 1992. He wrote also comic opera Antigone and Lysistrata 2000-2001 where he declared: Good is not dead! Important moments were new regime in Greece 1974- and Sweden 1986 and Athens in 1999.

Saturday Oct 7, opened with a speech by professor Jean-Claude Mbarga from Yaoundee, Cameroun, on the conspectus of the coordination of cultural heritages in the continent of Africa. He wanted to promote the idea of multiculturality, and the exchange of cultural heritages between continents via a data base and promotion of cultures. He had thought for Africa as its centers of this movement Cameroun, South Africa, Marocco and Senegal. He wanted to nominate national representation of the continent for all coordinators. The movement should be based upon valorization of national languages and immaterial heritages: habits, practices, knowledge, rites, oral traditions and patrimonies. So the projet looked very mucuh same as once the programme of the International Semiotic Institute in Imatra. Prof. Mbarga had been already interviewed by a French magazine of his projects. His speech evoked a lively discussion how the Cultural Academy should proceed in future, whether, say, a list of preservable cultural heritages in each area should be made in which quite concretely the scholars of the project should focus. Daniel Röhe proposed to make similar coordination for Latin America.

Kristian Bankov arrived from Bulgaria, Sofia, from the New Bulgarian University, where he is running the historic Institute of South-east European Center of Semiotics. He spoke about Aristotles’ theory on money. The Greek mind namely invented the coin; Bankov represents now commercially oriented semiotics. What semiotics can learn from economic aspects? He gave us an ultra-short history of money. Before money in 9000-6000 BC there was cattle, in 1200 BC…. 1000 BC metals, in 687 BC coins, in 1661 entered bank notes, 1959 credit cards, XXI digital money. Money and early Greek mind: coins with objective value was base on social contract. Coins are fungible, better for thinking, one does not need to weight every coin separately, for calculation. In that aforementioned linear development was realized the principle of arbitrariness betweem value and medium. Yet, money is not infinite like linguistic signs; Azteks did not use money. There is scarcity, limitation with money.

At the end Deniz Özden from Istanbul gave a lecture on a bronze statuette playing a trumpet in ancient Greece. Such statuette are now found in British museum BM 130. 909. They are male figures playing trumpet; there is an interesting instability of posture. Bronze statuttes were gifts to the dead. Louvre has also Ephesos statuettes, from Central Anatolia. Mylaza bronze statuette resembles of the kithara player. They evoke Amfion in the early iron age (880 BC), and aulos players. So they constitute a music archaeological problem of their nature.

Prof. Yannou gave after Özden’s speech a long comment on the basics of wind instruments. Particularly the technic of blowing reveals a lot of the function of these instruments. Perhaps one could play polyphonically with them. Artistic style was obviously barbarous and grotesque. Hornbostel made a classification of bones used as maerial. The musicians used there a leather bell to help blowing.

Mikko Metsälampi, a student of musical semiotics and theory from Sibelius Academy and University of Helsinki, ended the seminar with his speech on music as order, Chopin’s etude c-sharp minor op. 27 no. 7 as an illustration. He dealt with the sense of time, and put the cases of B-time, the absolute time and objective time as external to perception, and A-time which was experienced time and subjective. Where dwells process of becoming, musical order, has been studied by Byron Almen a.o.

On Sunday, Oct 8, the whole seminar visited Akropolis and thereafter the Archeological Museum of Athens.

— Eero Tarasti

Breakfast at the hotel Syrou Melathron, Syros, Greece, Eila and Eero Tarasti Oct. 3, 2017

The Greek delegation talking at the Ritsos Hall of the Cultural Centre of Ermoupolis

ET’s and Dr Samuli Salmi and doc. student Aleksi Haukka

ET and professor Altti Kuusamo at Kini Village, Syros

Ambassador of Finland, Juha Pyykkö opening the seminar in Athens

Prof. Alexandros Lagopolous lecturing about the Greek system of architecture

Prof. Jean-Claude Mbarga hands over the prospectus of a cultural academy in Africa

Kristian Bankov and others in front of the Finnish Institute in Athens

In Pireus waiting for the ferry to Syros, prof. Ifigeneia Vamvakidou, Greek doctoral students Eangelia Svirou, Lazaros Papoutsis, Daniel Röhe (from Brazil) and Tatiana Altini

View from the Municipality of Ermoupolis to the sea

Prof. Altti Kuusamo, Prof. Tarasti, Dr. Sari Helkala-Koivisto

Eila Tarasti playing music by Helvi Leiviskä at the Apollo Theater, Syros

Landscapes from Ermoupolis, Syros

Apollo Theatre in Syros

Meeting Prime Minister Tsipras in Soulion, the previous year

A preparatory meeting the previous year at the Centre for Hellenic Culture in Athens, from the left: Embassador Pauli Mäkelä, ET, Lazaros Papoutsis, Eila Tarasti, Professor Tsoukalas, Head of the Center, and Professor Hannu Riikonen

Séminaristes at the Finnish Institute, Athens

Visit to the Church of the Resurrection of Christ on top of a mountain at Ermoupolis

L’initiative village in Syros

Apollo Theatre in Syros

At the Municipality of Ermoupolis

Opening the seminar in the Ritsos Hall, Ermoupolis

Mainokset

Suomen semiotiikan seuran jäsentiedote 9.12.2017

joulukuu 16, 2017 17:06 | Kategoria(t): Toiminta | Jätä kommentti

Arvoisat semiootikot,

Joulu lähestyy ja siksi kokosin vielä vähän tietoja tähän kauden viimeiseen tiedotteeseen. Tässä on ennen kaikkea sisältönä kaksi laajempaa raporttia, toinen englanniksi viime lokakuussa toteutuneesta Kulttuuriperintöjen akatemian avajaisseminaarista Syroksen saarella ja Ateenan Suomi-Instituutissa, ja toinen suomeksi parin viikon takaisesta perinteisestä Oscarin päivästä Helsingissä Tieteiden talolla.

Kreikan seminaari onnistui kyllä över förväntan väl, paikalla oli n. 32 puhujaa eli ihanteellinen platonilaisen akatemian kokoinen joukko. Syroksen saari on niin ihastuttava paikka, että kaikki haluavat palata sinne. Seuraava seminaari pidetäänkin taas siellä lokakuun alussa 2018. Se on nyt täysin kansainvälinen ja siitä tiedotetaan seuramme jäsenille hyvissä ajoin ja myös mm. IASS/AIS:n kotisivulla sekä muualla. Kehotan edelleenkin seuran jäseniä ilmoittautumaan Akatemian kannattajajäseniksi ja maksamaan sille joululahjana jonkun summan alkaen 45 euroa Akatemian tilille:

Kulttuuriperintöjen akatemia ry. Nordea FI40 1544 3000 0285 84

Korostan edelleen, että tämä on ainoa keino saada jatkumaan myös seuran monia elintärkeitä toimintoja kuten Synteesin ja Acta Semiotica Fennican toimitusta.

Akatemia pyrkii toki anomaan myös säätiöiden ja EU:n rahoituksia, mutta kaikkihan tiedämme miten epävarmaa se on.

Viime tiedotteestamme oli vahingossa raportissa Kaunasin maailmankongressista pudonnut pois prof. Juha Ojalan (Oulun yliopisto) nimi. Hänellä oli kunnia pitää tässä suuressa kongressissa plenaariesitelmä: Development of agency as semiotic empowerment: a Peircean analysis. Bravo! Me suomalaiset olimme kongressissa hyvin edustettuina, IASS 2017 kongressiin osallistuivat seuraavat Suomesta saapuneet semiootikot:

Tuukka Brunila, Ritva Hartama-Heinonen, Panu Heimonen, Sari Helkala-Koivisto, Kim Keskiivari, Pirjo Kukkonen, Hee Sook Lee-Niinioja, Sandra Mänty, Eeva-Liisa Myllymäki, Silja Nikula, Juha Ojala, Eetu Pikkarainen, Samuli Salmi, Eero ja Eila Tarasti, Minna-Kerttu Vienola ja Elina Viljanen. Lisäksi mukana oli Synteesi-lehden sihteeri Paul Forsell, sekä muutamia suomalaisia semiootikkoja, joilla ei ollut tilaisuudessa omaa esitelmää.


Markus Hilanderin väitöskirja: Kuvatulkinta ja maantieteellinen tarkkaavaisuus. Semioottinen ajattelutapa nuorten visuaalisen lukutaidon osana. Helsinki, Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 5/2017. Väitöstilaisuus oli 24.5. tänä vuonna.


Seuramme jäsen prof. Juhani Härmä esitelmöi Helsingissä Säätytalolla: Suomen Tiedeseura maanantaina 18. joulukuuta 2017 klo 17 Säätytalossa, sali 15, Snellmaninkatu 9

Herra Härmä esitelmöi aiheesta : ”Suomalaisten kirjeenvaihtoa ruotsiksi ja ranskaksi 1700-1800 luvuilla: J.A. Ehrenström ja G.M. Armfelt”.

Juhani Härmä on toiminut vuosina 1983 -1985 Jyväskylän yliopiston romaanisen filologian professorina, sekä saman aineen apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa vuosina 1985-1998 ja viimeksi mainitusta vuodesta varsinaisena professorina. Juhani Härmä toivoo ranskan kielelle arvonnousua nyky-yhteiskunnassa. Hän on löytänyt runsaasti tutkimatonta ranskankielistä aineistoa, joista paljastuu uusia ulottuvuuksia ranskankielen merkitykselle Suomessa. Härmä toimii ranskalaisuuden hyväksi monissa yhdistyksissä.


Prof. Rahiyla Geybullaeva järjestää Bakussa maaliskuun 12. – 13. 2018 seuraavan symposiumin, johon aion itse osallistua:

Nizami Gencevi Centre and Azerbaijan Comparative Literature Association seeks papers, panel and roundtable proposals for interdisciplinary conference to be held at the Nizami Gencevi Centre, Baku, Azerbaijan on 12-13 March 2018.

“Irredenta – is a region that us culturally or historically related to one nation but is subject to a foreign government”; “a region under the political jurisdiction of one nation but related to another through cultural, historical, or ethnicities”.[1] The term “irredenta” originated from Italian, being related with “the Italian nationalist movement for the annexation to Italy of territories. Italia irredenta [unredeemed Italy] was inhabited by an Italian majority but retained by Austria after 1866. These included the Trentino, Trieste, Istria, Fiume, and parts of Dalmatia. Agitation took place bot inside Austria-Hungary and Italy itself. The liberation of Italia irredenta was perhaps the strongest motive for the entry of Italy into World War. The Treaty of Versailles (1919) satisfied most of the irredentist claims. The term irredentism has, by extension, being applied to nationalist agitation in other countries, based on historical, ethnic, and geographical reasons, for the incorporation of territories under foreign rule. Irredentism is thus closely connected with nationalism and minority problems. ” [2]

Basically the term has been coined in relation by the failed empire, which once was Italy, the successor or Roman Empire. This conference suggests consideration of irredenta within literary-cultural framework rather than in political maze. And not only from the point of view of the metropolis, but also the positions of the peripheries, which acquired political sovereignty. We are looking for papers from both practical and theoretical aspects to discuss the topic from various spatial and temporal prism, dominating criteria (language, ethnicity, religion, country), historical, cultural and political backgrounds.

We welcome papers from participants from all areas relevant to the topic with special focus on the following topics:

  1. Collapsing countries, transition periods and new approaches to cultural and national identity
  2. Shared past, irredentism and new approaches to classic heritage
  3. Established identities: between classic culture and folklore
  4. Criteria for identity of literary and cultural heritage
  5. Splitting identities, migration, and rethinking a new identity principles
  6. Interpretation and re-interpretation of past on an example of Nizami’s heritage
  7. Regional motifs, symbols in Nizami’s literary works (recycling cultures in literary works)
  8. Ethical values in Nizami’s literary heritage

Paper proposals (200-word abstract for a paper to last 15 minutes, brief CV, contact information) are due by December 18, 2017 and should be sent to:

rahilya_g@hotmail.com


Matkustan huomenna Albanian Tiranaan, koska kirjani Signs of Music albaniankielinen käännös on ilmestynyt. Mutta matkani rahoittaa Suomen Ateenan lähetystö, koska pidän siellä myös esitelmän Jean Sibelius and national signs in music, osana 12.12. siellä pidettävää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa. Kutsujana on sikäläinen folkloristiikan professori Sokol Shupo.


Kevätkaudella jatkuu Helsingin yliopistossa syksyllä aloittamani Researchers’ encounters, joka on avoin kaikille mm. väitöskirjoja ja graduja tekeville, sekä itsenäisille tutkijoille ja muille tieteenharrastajille, joten seuran jäsenet voivat osallistua. Tapaamiset pidetään maanantaisin klo 18 – 20 Topeliassa, Sali C120 (Musiikkitiede, pihan toisella puolella, suihkulähteen takana). Tilaisuudet ovat usein englanniksi ulkomaalaisten opiskelijoiden takia. Heitä on taas tulossa lisää kevätlukukaudella. Ensimmäinen kokoontuminen on 15.1.2018 ja siinä puhuu tarttolainen semiootikko ja tohtoriopiskelija Lauri Linask. Hänen aiheenaan on venäläinen psykologi Lev Vygotsky. Tervetuloa.

Seuraavassa istunnossa 22.1. tohtoriopiskelija, käyrätorvi-taiteilija Andres Gamez Madridin konservatoriosta puhuu väitöskirjansa aiheesta Espanjalaisen tonadillat osana musiikkiteatteria.


Mikkelissä pidetään 8.-10.8.2018 kansainvälinen seminaari aiheesta The Sources of Creativity. Kokouspaikkana on Mikkelin Musiikkiopisto. Seminaariin liittyy myös pieni musiikkifestivaali sekä perehtymistä mikkeliläiseen kulttuurihistoriaan ja juhlaillallinen Tertin kartanossa. Lisätietoja paul.forsell@helsinki.fi Tämä liittyy erinäiseen tapahtumaan syksymmällä. Seminaarista tiedotetaan vielä tuonnempana.


Katriina Kajannes on toimittanut antologian Muistaminen ja uni. Se on kokoelma lähinnä kirjallisuustieteellisiä esseitä ja tullee ilmestymään keväällä sarjassamme Acta Semiotica Fennica.


Niinpä kiitän kaikkia ja toivotan lopuksi Seuran jäsenille miellyttävää, rauhaisaa ja innoittavaa Joulun aikaa sekä vuoden vaihdetta; olkoon vuosi 2018 menestyksekäs myös semiotiikan merkeissä!

Eero Tarasti, puheenjohtaja 9.12.2018

 

Raportti Semiootikkojen Oscarin päivästä 22.11.2017 Tieteiden talolla Helsingissä. Teemana Onko kasvattaminen mahdollista?

joulukuu 4, 2017 23:49 | Kategoria(t): Toiminta | Jätä kommentti

Päivien teemaksi oli valittu ikuisesti ajankohtainen aihe eli kasvattaminen kaikissa muodoissaan semiotiikan kannalta. Muuan kansainvälisenkin semiotiikan uusi ala on ns. edusemiotics, jossa mm. oululainen tohtori ja yliopiston lehtori Eetu Pikkarainen on kunnostautunut. Hänelle myönnettiinkin siksi tänä vuonna ns. Oscarin palkinto kunnianosoituksena työstään tällä saralla.

Seuraavassa katsaus päivien puheisiin muistiinpanojeni perusteella.

Puheenjohtaja loi aluksi katsauksen kysymykseen semiotiikan koulukunnista eli voiko semiotiikkaa opettaa? Miten on semiotiikan opetus maailmassa? Koska se alkoi? Missä? Miten sille kävi? Miten kävi semiootikoille, jotka uskoivat koulutukseen? Uskallammeko kohdata tosiasiat? Kyllä, sillä olemme tiedemiehiä.

Ensiksi oli neroja, Saussure, Peirce jne., jotka joko opettivat tai eivät. Sitten tuli koulukuntia heidän ajatustensa innoittamana. Joistakin tuli ”ismejä”, mutta onnistuiko siirtyminen ”ismeistä” ”iikkoihin”, eli esim. strukturalismista ja formalismista semiotiikkaan. Koulukunta ja opetus jakautuivat eri tavoin eri oppineille. Lotman: koulukunta, mutta aluksi ei juuri opetusta; Sebeok: ei koulukuntaa eikä juuri opetusta; Greimas: sekä että. Eco: ei koulukuntaa, mutta opetusta kyllä; Derrida: koulukunta jossain määrin, mutta ei opetusta; Kristeva: ei koulukuntaa, opetusta kyllä; Foucault: ei koulukuntaa, ei opetusta; Barthes: ei koulukuntaa eikä opetusta. Opetuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä järjestelmällisiä kursseja osana korkeakoulun opetusohjelmaa.

Opetus alkoi jo 1970- ja 80-luvuilla, jolloin syntyi oppituoleja ja oppiaineita – pitkään semiotiikkaa ei pidetty lainkaan oppiaineena, vaan approachina. Yleensä oppituolitkin olivat nimeltään ensiksi jotain muuta, tai semiotiikkaa ja jotain muuta. Tätä jatkui, mutta harvoin semiotiikka integroitui täysin akateemiseen maailmaan, Näin kävi kuitenkin Pariisissa Greimasin aikana ja hänen jälkeensä jonkun aikaa, sekä Tartossa Lotmanin kuoleman jälkeen. Samoin Sofiassa New Bulgarian Universityssä ja monissa italialaisissa yliopistoissa. Latinalainen Amerikka oli ylpeä kvantiteetistaan, dekaani sanoi Buenos Airesissa jo 90-luvulla ohjaavansa satoja väitöksiä semiotiikasta. Semiotiikka kytkeytyi siellä myös kansalliseen identiteettiin.

Entä Suomi? Kaikki alkoi opiskelijoiden strukturalismikerhosta 70-luvun alussa. Siitä kehkeytyi Suomen semiotiikan seura 1979. Opetusta oli myös Jyväskylässä (Aatos Ojala) ja ehkä ensimmäinen varsinainen kurssi Helsingin yliopiston folkloristiikassa prof. Vilmos Voigtin toimesta. Säännöllinen opetus alkoi Helsingissä vuodesta 1984 alkaen. Semiotiikka sai medaijulkisuutta, joka sittemmin katosi. Imatran semiotiiikka alkoi 1986 ja vakiintui ISI:ksi 1988. Yritys luoda maailmanlaajuinen semiotiikan opetuksen systeemi Sebeokin mallin mukaan kuitenkin epöonnistui. Imatra otti ohjat käsiinsä ja siitä tuli IASS:n kilpailija. Mutta vuodesta 2004 vuoteen 2014 ne olivat molemmat saman henkilön johdossa. ISI tuki Baltian maiden semiotiikkaa runsaasti ja käynnisti biosemiotiikan ja lääketieteen semiotiikan, joka sitten jatkui erityisesti Tanskassa. EU:n varoin luotiin semiotiikan verkostoyliopisto, mukana 12 kotimaista korkeakoulua. ISI:tä ei kuitenkaan koskaan hyväksytty osaksi mitään korkeakoulua. Helsinkiin saatiin Imatran rahoilla määräaikainen professuuri ja jo sitä ennen semiotiikan opintokokonaisuus. Siihen ei kuitenkaan suhtauduttu suopeasti. Viimeinen yritys oli luoda SEMKNOW, paneurooppalainen semiotiikan tohtorikoulu Lapin yliopiston aloitteesta ja EU:n rahoittamana. Mutta kun koulu oli valmis, vetäytyi Lapin yliopisto siitä. Ministeriö lopetti ISI:n tukemisen, samoin Imatran kaupunki, jolloin ISI siirrettiin Liettuaan, Kaunasin teknologiseen yliopistoon.

Mitä semiotiikasta jäi jäljelle Suomeen? Semiotiikan Seura, aikakauslehti Synteesi (ilm. vuodesta 1982) ja Acta semiotica fennica, kansainvälinen julkaisusarja. Mediaa semiotiikka ei enää kiinnostanut. Semiotiikan ns. Oscarin päivän tapahtumaa ei hyväksytty edes Helsingin sanomien menovinkkeihin. Tällä hetkellä em. toimintoja ylläpitää kaksi vuotta sitten perustettu Kulttuuriperintöjen akatemia, joka toimii Suomessa ja Kreikassa, ja järjesti avajaisseminaarin lokakuussa 2017 Syroksen saarella ja Ateenan Suomi-Instituutissa.

Tuukka Brunila puhui Sokrateesta opettajana. Sokrates erotti tiedon mielipiteestä. Tieto oli pysyvää ja varmaa, mielipide epävarmaa ja ailahtelevaa; oikea mielipide osui oikeaan, mutta sitä ei vielä tiedetä todeksi. Tie Larissaan: vain Larissaan mennyt voi tietää miten sinne mennään. Didoges Anytos pitää sofisteja haluttomina opettamaan hyvettä. Hän ei ole käynyt sofistien opissa. Tietoa ei voi siirtää toiseen ihmiseen vaan toisen on nähtävä itse asian olevan niin. Ei voi kuvitella opettavansa toista esim. ratsastamaan. Geometrian alalla Sokrates esiintyi opettajana. Poika sai eteensä tehtävän, kun Sokrates esitti kysymyksen, poika vastasi oikein. Dialogin olemus on siinä, että koska toiselle ei voi yksisuuntaisesti siirtää tietoa, on pyrittävä saamaan toinen näkemään se omin voimin. Voi johdattaa tiellä kohti totuutta tai saada ymmärtämään käsityksen epätotuuden.

Altti Kuusamo kysyi, miten opetan semiotiikkaa kuvien avulla. On vaikeaa hahmottaa yksinkertaisia asioita kuvista. Kuva Palazzo Venetsiasta korostaa eroa pinjojen ja kuusien välillä. Joulun merkit ovat pohjoisia. Ilmeinen onkin vaikeaa. Dikotomioita ei voi karsia – mutta niitä ei tarvitse polarisoida. Mihinkään kuvaan ei ole kirjoitettu, miten sitä luetaan. Kuvatekstit harvoin kertovat, miten kuvaa tulee lukea. Côte d’Azurin mainoksessa osaamme lukea mainoskuvaa automaattisesti. Karttakuva vs. maiseman mimesis. Hiihtäjä laskee siinä suoraan hotelliin. Ihmisellä on yksinkertaisilta näyttävien ilmiöiden monimutkainen lukukoodi (ja päinvastoin, voisi kommentoida). Monimutkainen nähdään yksinkertaisena. Kyseessä on mallintaminen eli aiempi malli piiloutuu uuteen kuvaan. Semiotiikan mukaan luovuus on vähäistä kuvataiteen historiassa. Luovuuden puutteen havaitseminen vaatii luovuutta. Rintakuva museossa ei ole irtileikattu pää, lapsikin tajuaa sen. Norman Rockwellin maalauksessa taiteentutija katsoo abstraktia ekspressionistista maalausta. Siinä on kaksi eri representaatiota. Vaihdetaan kategorioita katsomisessa (ja kuulemisessa!). Semiotiikka EI kuvaa, miten kuva esittää jotain, vaan miten merkkijärjestelmiä siinä toimii. Le Brun loi tunteiden typologian kasvoissa. On olemassa materiaalin koodien historiaa. Christo paketoi maisemia eli suorittaa reaalisen maiseman manipulaatiota. Vrt. kiinalainen maisema San Marinosta.

Eetu Pikkarainen pohti kysymystä Miten kasvatus on mahdollista. Ylipäätään se on yritys aiheuttaa ihmisen toimintaan suhteellisen pysyviä muutoksia. Miten ihmisen toimintaan voi vaikuttaa? Toiminnan ja ympäristön suhteesta on kolme mallia: 1. subjekti ja ympäristö ovat vuorovaikutuksessa eli ympäristö aiheuttaa behavioristisesti jotain, 2. Plan -operate malli, ja 3. kehämäinen kaksisuuntainen malli (Fichte, Uexküll). Greimas toi semiotiikkaan kompetenssin käsitteen. Toimiminen edellyttää kompetenssin muutosta eli oppimista. K = subjektilla ominaisuus, joka mahdollistaa toiminnan, K ei ole havaittavissa suoraan, vaan vain toiminnassa. Subjektin itsesäilytys eli homeostaasi oleellista. Toiminta palautuu kehään, jossa tavoitteen ja kohteen väliin sijoittuu input ja output. Siihen liittyy myös häiriö. Habituaatio on sisäisen toiminnan muuttumista. Modaalinen oppiminen tarkoittaa modaliteettien dynamiikkaa. Haluta, voida, täytyä, tietää. Kyseessä on eksistentiaali-semioottisesti Moin muokkaaminen Soiksi.

Sari Helkala-Koiviston teesinä oli, että lapsella on sata kieltä. Hän tarkasteli Taiteen ja kopernikaanisen ’kuperkeikan’ välttämättömyyttä todellisten merkitysten kasvattajana. Lapsella on siis monta kieltä, mutta 99% niistä ryövätään jo koulussa. Lasta käsketään käyttämään päätä eikä ruumista. Kopernikaanisen kuperkeikan välttämättömyys. Antiikin juuret ja niihin paluu, Montessorin lapsen oppimisvälineet. Piaget oleellinen, yleinen vapauden filosofia antroposofiassa. Eurytmia ja elämän voima. Vaihtoehtoinen kasvatus alkoi jo varhain Saksassa, tunnettu oli Langbehnin teos Rembrandt als Erzieher vuodelta 1894.

Eila Tarasti. Helvin oppivuodet on otsake sille, miten naissäveltäjä Helvi Leiviskä opiskeli, ja kävi koulujaan Suomessa ja Wienissä. Voiko sävellystä opiskella? Hän ihastui opettajiinsa kuten Erkki Melartiniin ja saattaa olla, että olennaista oppimisessa onkin esikuvan matkiminen. Einojuhani Rautavaara sanoi, että jos halutaan säveltäjää, on parasta järjestää hänelle vaikeuksia nuorena. Eila Tarastin työn pohjana oli hänen vastikään ilmestynyt laaja monografiansa ”Nouse, ole kirkas” : Helvi Leiviskän elämä ja teokset (620 s.).

Aleksi Haukka tarkasteli Miguel Unamunoa, espanjalaista filosofia, joka eli 1864-1936. Hän julkaisi romaanin nimeltä Amor y pedagogia, joka oli pedagogis-humoristinen yritys. Prologi on leikkisä, hän kutsuu teostaan valitettavaksi erehdykseksi. Hän pohtii deduktiivista avioliittoa, mutta toteaa, että on olemassa induktiivinen avioliitto rakastumisessa. La pedagogia no es tan facil como crean muchos. Hän esittää romaanissa pedagogisen suunnitelman, joka epäonnistuu. Kirjailijan nimihenkilön tytär kuolee ja päähenkilö ajautuu itsemurhan partaalle. Haukka sovelsi Unamunoon kommunikaatiomallia, jossa nero on keskipisteessä subjektina, lähettäjänä on sosio-pedagogia ja vastaanottaja on ihmiskunta.

Irma Sorvali puhui dialogin kasvattavasta vaikutuksesta alkaen Sokratesta Platonin Triton-dialogissa. Hän huomautti, että Platonin dialogit oli tarkoitettu esitettäviksi, mitä on tutkinut mm. Holger Thesleff. Tritonissa teemana on Sokrateen mahdollinen pako kuolemantuomiota odottaessaan. Triton tulee vankilaan hakemaan Sokratesta, mutta hän kieltäytyy. Sokrates haluaa kunnioittaa lakeja, hänen daimoninsa, sisäinen äänensä sanoo niin. Sokraattinen metodi antaa vastakkaisten mielipiteiden törmätä yhteen. Raimo Silkelä on tarkastellut kohtaamisen ainutkertaisuutta. Platon toimii Sokrateen puhetorvena.

Pertti Ahonen kysyi, voivatko poliitikot eli me kaikki oppia historiasta? Mikä on poliittista? Se on D.G.I Pocockin mukaan dealing with the contingent event. Kontingentti: niin tai näin. Macchiavellin Fortuna luo mahdolisuuksia, joita voi käyttää hyväksi vain se, jolla on käytön vaatima virtuus. Polittiikka on kielenkäyttöä. Aristoteleen retoriikkaa soveltaen politiikka 1) ei ole oikeuspuheen retoriikkaa 2) ei ole ylistyspuheen retoriikka 3) vaan dedusoivaa eli puntaroivaa retoriikkaa, ehdotusten suhteen. Max Weberin mukaan jokainen oli Gelegenheits-poliitikko.

Mutta keitä ovat poliitikot? Suuri osa poliittista päätöksentekoa on hallinnoimista ja teknistä operointia. Voivatko poliitikot oppia historiasta? Taustalla on kristillinen perinne, charity, Kristuksen tie, sitten tapahtui kristinuskon ja antiikin yhteentörmäys. Keskiajalla oli ns. Fürstenspiegel eli hallitsijan ohjenuora. Machiavellin Il Principe koostui valtiollisista mietelmistä. Mitä voi oppia historiasta tulematta ammattihistorioitsijaksi? Historian kirjoituksella on aina ideologinen sisältö, historia on sitä, mitä tapahtui ts. tutkimuskertomus siitä mitä tapahtui.

Timo Honkela esitteli rauhankonettaan. Yleensä ajatellaan, että digitaalisessa ihmistieteessä inhimillinen näkökulma redusoidaan. Digitaalinen systeemi on kuitenkin puutteellinen ilman ihmisen toimintaa, sillä maailma on monimutkainen. Mikä on siis rauhankone? Jos sisään pannaan ’inputtina’ kysymys, tuleeko ratkaisu ’outputtina’? Onko digitaalisuus uhka vai mahdollisuus?

Markus Hilander oli juuri väitellyt tutkimuksellaan maantieteen opettamisesta. Maantieteessä paikka merkitsee jotakin jollekin. Semiotiikassa merkki edustaa jotain jollekin. Geomedia käsittelee paikkaa ym. eri aineistojen käyttöä. Hilander oli tehnyt koululuokissa testejä pyytäen oppilaita kuvaamaan paikkoja mielikuvien mukaan. Varsinainen tutkimus ja aineiston tuottaminen oppiaineen tarpeisiin välittyy geomedian kautta. Oppiaine on tosin katoamassa ja tilalle on tullut ns ’ilmiölähtöinen’ opetus ja tutkimus — se säteilee vaikutustaan kouluista myös korkeakouluihin. Kysyin tilaisuuden jälkeen Hilanderilta, miten termi ilmiölähtöinen ilmaistaan englanniksi, mihin hän vastasi: ”En itseasiassa tiedä, miten ilmiölähtöisyys/ilmiöpohjainen oppiminen kääntyy englanniksi. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) kirjoitetaan suomeksi ”monialaisista oppimiskokonaisuuksista” ja lukion opetussuunnitelman perusteissa (2015) puolestaan puhutaan ”teemaopinnoista”. Ensimmäisen opetushallitus kääntää englanniksi näin: ”multidisciplinary learning module”. Eräästä gradusta (2013) löysin seuraavat käännökset: phenomenon-based learning, phenomena-based learning, phenomenon based approach ja learning as phenomenon.

Oscarin päivän viimeisen puheen piti tri Mikko Toivanen. Hän pohti musiikissa sovittamisen ongelmaa, koska on soveltanut semiotiikkaa tuoreessa, aivan pian ilmestyvässä oppikirjassaan, jossa neuvotaan, miten tehdään sovituksia big band -yhtyeille. Hänen mielestään dialogisuus on jo valunut itse musiikin rakenteisiin. Symmetriset rakenteet + pyrkimys horjuttaa näitä rakenteita. Jazz-kielen ja rytmin binaariset perusteet ovat ilmeisiä. Perustilanne kuuluu. Why and How is Who arranging What to Whom and With What Effect? (Richard Middleton). Big band -melodiat voidaan tyypitellä kategorioihin: vikkelä, laulava, iskevä, juhlava ja värikäs.

Oscarin päivä päättyi illalliseen ravintola Zinnkellerissä.

— Eero Tarasti, puheenjohtaja

Seuraava sivu »

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: